Talkkariprojekti / UUTISET

Tervetuloa Turun Pientalosäätiön Talkkariprojektin sivuille! Olemme työllistämishanke Turussa ja lähikunnissa. Työllistämme palkkatuella kotitalkkareita omakotiyhdistyksiin ja työkokeilun avulla henkilöitä työpajallemme Leaf Centerille. Rahoittajinamme toimivat Varsinais-Suomen TE-toimisto sekä Turun, Raision, Kaarinan ja Naantalin kaupungit.

Toukokuu 2016

– Kärsämäen kaupunginosaviikko lähestyy! Osallistumme viikkoon pitämällä

keskiviikkona 18.5. klo 10-15 avoimien ovien päivän pajallamme, os. Kärsämäen tie 35, B-rappu, 3.krs. Tervetuloa kahvittelemaan ja tutustumaan pajan toimintaan!

– Hei, meistä on tehty juttua Seutusanomiin!

Seutusanomat 22.4.2016

– Koko pajan porukka lähtee viettämään keskiviikkona 27.4. päivää TST ry:n Pihatapahtumaan. Paikalla monenlaista ohjelmaa, mm. teatteria, musiikkia ja arvontoja. Ajankohta klo 10-14, os. Kanslerintie 19. Paja suljettu tuona päivänä.

– Osallistuimme Turussa Pop-Up-viikkoihin 18.-24.4. Pop-Up-Gardenissa, os. Eerikinkatu 2.  Kiitos kaikille pop-up-viikkoon osallistuneille!

– Korttikoulutuksiin ilmoittautuminen on meneillään. Kysy ohjaajaltasi niistä!

– Valmistaudumme oman YouTube-kanavan avaamiseen. Pysy kuulolla!

Maaliskuu 2016

– Leaf Centerin työpajallamme valmistettua Made in Turku- mallistoa on saatavilla nyt myös Rautakadun Ekotorilta! Pääosin kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteitamme on Rautakadun Ekotorin lisäksi saatavilla myös Rieskalähteentien Ekotorilla. Mallisto sisältää linnunpönttöjä, siilin- ja kissanpesiä, erilaisia kylttejä ja muita tuotteita. Käy kurkkaamassa mallistoamme Ekotoreilla!

18.3. Olemme mukana Turun TE-toimiston nuorten rekrytapahtumassa klo 10-15

10.3. Pajan avoimet ovet torstaina 10.3. klo 10-15

7.3. Osallistumme TST:n TexVex-myymälän avajaisiin

Helmikuu 2016

Pajamme ylpeydenaihetta Made in Turku -mallistoamme on saatavilla Rieskalähteentien Ekotorilla os. Rieskalähteentie 74. Myytävänä mm. linnunpönttöjä, lintulautoja, erilaisia kylttejä ja muita mielenkiintoisia tuotteita. Teemme kaikki tuotteemme mahdollisimman pitkälle kierrätysmateriaaleista kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Otamme näiden tuotteiden työstämistä varten vastaan erilaisia materiaaleja uudelleenkäyttöä varten.  Lisätietoja pajaohjaaja Jukka Lehtiseltä numerosta 046 921 2887.

Kaikki palkkatuetut talkkaripaikat on toistaiseksi täytetty. Mikäli olet kiinnostunut palkkatuetusta talkkaripaikasta, kysele mahdollisia vapautuvia paikkoja ohjaaja George Grönlundilta numerosta 045 849 3773. Työpajallamme Leaf Centerillä on avoinna muutama paikka työkokeiluun. George vastaa myös tiedusteluihin näistä työkokeilupaikoista. Tutustu sivustollamme olevaan osioon työpajasta ja tule poikkeamaan pajalla. Tutustumiskäynti ei sido sinua vielä mihinkään mutta antaa hyvän kuvan siitä, mitä kaikkea pajalla oikein tapahtuu!

Työnhaun tehosteita kurssitetaan jälleen huomenna torstaina 4.2.2016.

Ja pajalla toiminta jatkuu. Vuodenvaihteessa ja alkuvuonna oli monien pajakokeilijoiden työkokeiluaika katkolla, joten monet jättivät pajan ja jatkoivat uusiin seikkailuihin. Vastapainoksi pajalla on aloittanut joulu- ja tammikuussa useampikin uusi ja innokas työkokeilija, joista yksi on jo siirtymässä kotitalkkarihommiin! Onnea matkaan!

PS. JA TYÖNHAUN TEHOSTEET -KURSSI JATKUU myös torstaina 18.2.2016

Marraskuu 2015

Työnhaun tehosteet- kurssi jatkuu edelleen. Seuraavana kurssilla vuorossa ansioluettelon / portfolion rakentamista, harjoitustyöhaastattelu ja työpaikan hakemista käytännössä. Tarkista ohjaajaltasi seuraavan kurssin aikataulu!:

Työnhaun tehosteet on Talkkariprojektin oma kurssi, jossa kartoitetaan henkilökohtaisia työnhakuvalmiuksia ja keskitytään oman työnhakuprofiilin terävoittämiseen, haetaan ohjatusti / tuetusti töitä sekä tehdään henkilökohtainen jatkosuunnitelma projektin jälkeiselle ajalle.

– Muita kursseja ja korttikoulutuksia tarjolla kysynnän mukaan!

 

Loka-marraskuu 2015

Palkkatukimäärärahat ovat toistaiseksi lopussa, odotamme alkuvuotta 2016 jolloin talkkareille voidaan taas myöntää Te-toimistosta palkkatukea. Tarkistathan itse tietosi, onko sinulla oikeus 100% palkkatukeen, mikäli haluat meille työsuhteeseen. Ota yhteyttä meihin, mikäli olet kiinnostunut palkkatuetusta työpaikasta kotitalkkarina. Pajallamme Leaf Centerillä ja talkkarin työparina kentällä on avoinna työkokeilupaikkoja jatkuvasti. Mikäli olet kiinnostunut työkokeilumahdollisuuksista, ota meihin yhteyttä niin mietitään yhdessä sopivaa ratkaisua!

 

Loka-marraskuussa Talkkariprojektissa pyörii seuraavia koulutuksia:

– Tulityökurssi & työturvallisuuskurssi: Työturvallisuus- ja tulityökoulutus Teppo Suominen Oy sekä Tulityö- ja työturvallisuuskoulutus Kalle Hankomäki Oy

– Työnhaun tehosteet: Talkkariprojektin oma kurssi, jossa kartoitetaan henkilökohtaisia työnhakuvalmiuksia ja keskitytään oman työnhakuprofiilin terävoittämiseen

– Muita kursseja ja korttikoulutuksia tarjolla kysynnän mukaan!

 

Elokuu 2015

Osuuskunta Turun Moniosaajat on aloittanut toimintansa! 11 perustajajäsenen voimin osuuskunta on lähtenyt liikkeelle ja myös uusia jäseniä otetaan hakemusten perusteella vastaan. Osuuskunnan vahvat osaamisalueet ovat kiinteistönhoito- ja remonttihommissa sekä monipuolisissa rakennus- ja puutarhatöissä. Lisäksi osuuskunnassa on pari taitavaa käsityönaista sekä metalliartesaani, joten osaamista löytyy monenlaisiin kodin ja kiinteistön tehtäviin. Osuuskunta sai alkusysäyksensä Talkkariprojektiin osallistuneista henkilöistä. Idea siitä, että työnteko on kiinnostavampaa kuin työttömyys sai monet miettimään vaihtoehtoa osuuskunnan perustamisesta. Talkkariprojekti onnittelee Moniosaajia ja toivottaa menestystä osuuskunnalle!

Lisätietoja Turun Moniosaajista saat Kari Hartikaiselta osoitteesta kari.hartikainen@kolumbus.fi.

Elokuu on mielenkiintoista aikaa Talkkariprojektille sillä odottelemme palkkatukimäärärahojen jatkon kohtaloa. Lisäksi olemme rekrytoimassa uutta väkeä työpajallemme Leaf Centerille. Mikäli olet kiinnostunut työkokeilusta pajallamme, kurkkaa tämän sivuston pajaosio ja ota rohkeasti yhteyttä meihin!

Kesäkuu 2015

Pajan päivittäisiä kuulumisia ja kuvia arjestamme voit seurata nyt myös Facebookissa: https://www.facebook.com/pajaprojekti

Tapahtumia kesäkuussa:

12.6. Osuuskunnan perustamiskokous TPK:n toimistolla, Rauhankatu 16 B kello 10-13.

10.6. osallistumme pajalaisten kanssa TST ry:n kesätapahtumaan Ruissalossa. Paja kiinni keskiviikkona!

8.6. Knit’n’Tag – ympäristötaideteos puretaan jokirannassa

4.6. Rekrytilaisuus Monipalvelukeskus Tsempissä

 

 

 

Huhti- ja toukokuu 2015

Osuuskuntatoiminnan suunnittelu etenee! Osuuskuntatoimintaan pääsee vielä mukaan. Seuraava kokoontuminen toimistollamme 28.4. klo 10 os. Rauhankatu 16 B. Tervetuloa!

Tapahtumia huhti- ja toukokuussa:

23.5. Osallistuminen Kupittaan omakotiyhdistyksen kirpputoritapahtumaan
23.5. Knit ’n’ Tag – ympäristötaidetapahtuma Aurajokirannassa, koristelemme oman puun pajan väen tuotoksilla
22.5. Avoimien ovien päivä pajalla (Leaf Center)
28.4. Osuuskuntainfo toimistolla klo 10
17.4. Henkilökunnan koulutuspäivä ESR-rahoitusta hakeneille hankkeille Tampereella
16.4. Infotilaisuus ja kahvit yhdistysten työnjohtajille ja avainhenkilöille
14.4. Ohjausryhmän kokous toimistolla

Alla perusteilla olevan osuuskunnan tiedote, seuraava kokoontuminen 2.4. toimistollamme os. Rauhankatu 16 B, 20100 Turku. Vielä ehdit mukaan mikäli olet kiinnostunut osuuskuntatoiminnasta. Perusteilla ei ole yksinomaan talkkariosuuskunta, sillä kiinnostuneiden joukosta löytyy hyvin monenlaista osaamista. Tervetuloa mukaan kuulemaan osuuskuntatoiminnasta!

 

Osuuskuntahankkeen tiedote 27.3.2015

Talkkariprojektin tiimoilta on syntynyt tarve pidempiaikaiselle työllistymiselle ja tämän johdosta joukko talkkareita ja työkokeilijoita kokoontuivat 4. kerran 26.3 TPK Rauhankadun tiloissa pidettyyn osuuskuntatyöpajaan. Työpajaa veti kouluttaja Päivi Suvanto. Talkkariprojekti tukee osuuskuntahanketta tarjoamalla kokoontumistiloja, asiantuntemusta, henkilökohtaista ohjausta ja tiedottamalla asianomaisille.

Tällä kertaa puitiin seuraavia osuuskunnan perustamiseen liittyviä asioita:

– Minimilaskelmaa 1. vuoden perustamis- ja kk-kustannuksista

– Arviota perustamispääomasta ja minimisummasta per osuuskunnan perustajajäsen

– Työhön liittyvien vakuutusten (ei-lakisääteisten) maksu- ja hintapolitiikkaa 

– Osuuskunnan nimiehdotuksia

–  Osuuskunnan tukirahoitusta

–  Osuuskunnan liiketoimintasuunnitelmaa

–  Miten oma bruttoansiotavoite vaikuttaa työn laskutushintaan

–  Yksityisille tarkoitettujen talonmies- ja apumiespalveluyritysten kilpailu- ja hinnoittelutilannetta Turun alueella

Työpajaan osallistuneille muodostui käsitys tarvittavasta henkilökohtaisesta minimisijoituksesta osuuskunnan 1. toimintavuodelle, ja mihin kertamaksuihin sekä kuukausimaksuihin tätä rahaa tarvitaan. Lisäksi hahmotettiin, millä tavalla osuuskunnan pitäisi edetä tukirahoituksen selvittämisen suhteen. Osallistujat saivat myös käsityksen siitä, mikä on mielekäs minimituntihinta osuuskunnan tekemälle työlle ja miten oman työn tuntihinta pitäisi määritellä ottaen huomioon mielekkään minimituntihinnan ja markkinoiden tuntihintatason. Osuuskuntahankkeeseen on tällä hetkellä ilmoittautunut 22 henkilöä, joista 10 on ilmoittanut haluavansa olla perustajajäseniä. Jos haluat tehdä töitä tai tuotteita yhteistyössä muiden kanssa joustavasti oman ajankäyttösi ja mahdollisuuksiesi mukaan, mutta et halua ryhtyä yrittäjäksi, voit ilmoittautua osuuskuntahankkeen seuraajaksi tai perustajajäseneksi Kari Hartikaiselle, jolta saat myös lisätietoja (kari.hartikainen@kolumbus.fi, p. 044 522 5284). Seuraava osuuskuntatyöpaja pidetään 2.4 klo. 9-12 TPK Rauhankadun tiloissa.

 

Helmikuu 2015

OSUUSKUNTATOIMINTAA PERUSTEILLA!

Talkkariprojektin tiimoilta on syntynyt tarve pidempiaikaiselle työllistymiselle ja tämän johdosta joukko talkkareita ja työkokeilijoita kokoontuivat 20.2 TPK Rauhankadun tiloissa pidettyyn osuuskuntainfoon. Infotilaisuutta veti kouluttaja Päivi Suvanto. Osuuskuntahankkeen ”primus motorina” ja puuhamiehenä toimii omakotitalkkari Kari Hartikainen. Talkkariprojekti tukee osuuskuntahanketta tarjoamalla kokoontumistiloja, asiantuntemusta, henkilökohtaista ohjausta ja tiedottamalla asianomaisille tarvittaessa.

Infotilaisuudessa keskusteltiin mm. seuraavista kysymyksistä.

– Mikä on osuuskunta?

– Mikä on työosuuskunnan ja laskutusosuuskunnan ero?

– Miksi minun kannattaisi osallistua osuuskuntaan?

– Onko osuuskunta vain talkkareille?

– Mitä osuuskunnassa oleminen tarkoittaa käytännössä?

– Mistä asioista osuuskunta huolehtisi työntekijän puolesta?

– Mistä kuluista työn laskutus koostuu?

– Mitä toimintoja osuuskunnassa tarvitaan?

– Mitä minulta tarvitaan osuuskuntahankkeessa?

Osuuskuntahanke harppasi aimon askeleen eteenpäin. Tilaisuuden päätteeksi 12 henkilöä ilmoittautui hankkeen seuraajaksi, joista ainakin 8 haluaa olla perustajajäseniä. Jos haluat auttaa osuuskuntaa, sinulla on osaamista mitä voi myydä osuuskunnan kautta tai haluat olla mukana sen toiminnassa, voit ilmoittautua osuuskuntahankkeen seuraajaksi tai perustajajäseneksi Kari Hartikaiselle (kari.hartikainen@kolumbus.fi, p. 044 522 5284).

Seuraava osuuskuntakoulutustilaisuus pidetään 4.3 klo 9-12 toimistolla os. Rauhankatu 16 B. Tällöin keskustellaan mm. siitä, mitä kaikkea itsekukin haluaisi ja osaisi osuuskunnan kautta tehdä ja miten muuten voisi auttaa osuuskuntaa. Tervetuloa mukaan!

 

AVOIMIEN OVIEN PÄIVÄ PAJALLA PERJANTAINA 13.2. klo 10-15

13.2.2015 pidämme Leaf Centerillä sijaitsevalla Talkkariprojektin pajallamme avoimien ovien päivän kello 10-15. Kutsumme kaikki yhteistyökumppanimme ja toiminnastamme kiinnostuneet tutustumaana pajan toimintaan kahvikupin äärelle. Paja on avattu vasta lokakuussa 2014 eikä ole normaalisti auki yleisölle joten tämä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua pajan toimintaan. Paja sijaitsee Leaf Centerillä osoitteessa Kärsämäentie 35, B-rappu, 3. kerros. Rapusta löydät opasteet pajalle. Tervetuloa!

Projektin väki rekrytoimassa, messuilla, koulutuksissa, ja tapahtumissa kentällä alkuvuonna 2015:

8.2.2015 Projektipäällikkö Sanna Joronen Turun messukeskuksessa Rakennus- ja sisutusmessuilla klo 11 kertomassa talkkariprojektista

29.1. Osallistuminen HASIC-projektin Hyvä ikääntyminen- päivään Turun ammattikorkeakoulun Ruiskadun toimipisteessä

22.1. Koulutusmatka Tampereelle TST:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa: tutustuminen Tampereen uuteen järjestötaloon sekä Ehyt ry:n Tipattoman Tammikuun tapahtuma

15.1. Jari Sarasvuon valmennus Strongholdissa (Joronen)

 

Talkkarikoulutuksia alkuvuonna 2015:

Osuuskuntainfot viikoilla 8 ja 10 toimistolla

Työnhaun aakkosia toimistolla 30.1.

Tammikuu 2015

Vuodenvaihde toi meille iloisia uutisia: saamme taas uuden lakimuutoksen myötä hakea palkkatukea talkkareillemme! Palkkatukihakemukset lähtevät liikenteeseen ja yhdistykset ovatkin jo valmistautuneet oman palkkatuetun talkkarin saamiseen. Mikäli yhdistyksesi kaipaa vielä omaa talkkaria, ohjaaja George Grönlund opastaa sinua asiassa. Työpaja pyörii edelleen – mikäli haluat korjauttaa pienkoneita, huonekaluja tms tai tilata esim. kyltin, tutustu tämän sivuston pajasivuun. Ottamalla yhteyttä Jukka Lehtiseen pääset tutustumaan pajan tarjontaan ja neuvottelemaan haluamastasi palvelusta.

Hihat on kääritty ja jatkamme töitä innokkaina. Alkuvuonna palkkatukihakemusten ja työkokeilijoiden palkkaamisen lisäksi järjestämme koulutuksia ja jatkamme ohjauksia entiseen tahtiin. Pyörimme myös koulutuksissa, messuilla ja rekrytapahtumissa – nähdään kentällä!

Joulukuu 2014:

Loppuvuoden aherrusta ja hyviä uutisia

Loppusyksyn työtahti on ollut reipas ja uusia tuulia täynnä. Leaf Centerille perustettu työpaja lähti rullaamaan mukavasti ohjaaja Jukka Lehtisen ja parinkymmenen työkokeilijan voimin. Vaikka syksystä lähtien emme ole saaneet palkattua uusia henkilöitä palkkatuella, olemme keskittyneet pajan rakentamiseen ja työkokeilijoihin. Olemassaolevat kotitalkkarit jatkavat tällä hetkellä työtään normaalisti. Hyvänä uutisena odotamme kuitenkin alkuvuonna 2015 lakimuutoksen sallivan taas uusien palkkatuettujen kotitalkkareiden palkkaamisen. Niin se vain on, että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa: sen saimme konkreettisesti huomata tämän syksyn aikana suunnitellessa kotitalkkariprojektin kuvioita uudelleen vanhaa rakennetta kunnioittaen.

Joulunpyhinä vetäydymme hetkeksi hengähtämään mutta muutoin koko joulukuu projektissa on täynnä työtä. Tämän vuoden työt, koulutukset, ohjaukset ja suunnitelmat toteutetaan loppuun saakka ja hahmotellaan järjestelmällisesti ensi vuotta. Yhteistyöpalaveri eri toimijoiden kesken 8.12. Turun Seudun Työttömät ry:n tiloissa vahvisti sitä käsitystä, mikä on ollut olemassa projektissa koko ajan. Meitä tarvitaan! Luomalla yhteistyöverkostoja ja korostamalla yhteisöllisyyttä päästään eteenpäin tavoitteessamme, että yhä useampi omakotiasuja saisi tarvitsemaansa apua kodin- ja kiinteistönhoitotehtäviin ja pitkäaikaistyöttömät pääsevät takaisin työelämään kiinni tuntien itsensä yhä toimintakykyisemmäksi.

 

Loppuvuoden koulutuksia kotitalkkariprojektissa:

Marraskuu: Trukkikorttikoulutus / Tuakk

Ravitsemuskoulutusta alaa harkitseville / Martat

Joulukuu: Osuuskuntatoiminnan perusteet / kouluttaja Juhana Lehtiö

Asiakaspalvelukoulutusta 12., 16. ja 17.12.  sekä ryhmäohjausta/ kouluttaja Päivi Suvanto

 

Henkilökunnan koulutukset Tuohi-projektissa:

5.12. Tampere: Arvaamattoman asiakkaan kohtaaminen

9.12. Viking Line: Tuohi-projektin loppuseminaari

 

Lokakuu 2014:

Talkkaripaja pystyssä Leaf Centerillä!

Jukka Lehtinen on aloittanut ohjaajana 1.10. lähtien Talkkariprojektissa ja ohjaa pajalla työkokeilijoita. Perustimme Leaf Centerille (Kärsämäentie 35, C-rappu, 3.kerros) Talkkaripajan. Palkkaamamme työkokeilijat työskentelevät joko talkkareiden mukana kentällä tai työpajalla, joten paja on hyvä jatkumo talkkaritoiminnalle. Pajan tarkoituksena on toimia omakotiyhdistysten asukkaiden kanssa yhteistyössä korjaten asukkaiden pienkoneita, huoltaen huonekaluja ja muuta pientä nikkarointia. Paja on auki arkisin noin klo 10-15.

7. ja 14.10. 2014 Talkkariprojektin rekrytointitapahtumat Turun TE-toimistossa. Kerromme projektista, siihen mukaan pääsemisestä sekä ohjauksen sisällöstä. Vain kutsutuille. Mikäli haluat mukaan talkkariprojektiin tai lisätietoja, yhteystietomme löytyvät tältä sivustolta.

Laura Karhu on aloittanut työskentelyn säätiön omana talkkarina. Hänet tavoittaa numerosta 046 575 9980.

10.9. ELYstä tulleen tiedon mukaan kolmannen sektorin palkkatuella työllistämiselle on asetettu tarkennoksia, jotka vaikeuttavat maan laajuisesti työllistämistä. Odotamme lakimuutoksia ja tiedotamme yhdistyksiä asiasta.

Talkkarikoulutuksia syksyllä 2014:

31.10. Asiakaspalvelukoulutus, kouluttajana Päivi Suvanto

23.10. Hanamestarikoulutus Raumalla Oraksen hanatehtaalla  – ajankohdat tarkentuvat lähipäivinä.

3.9. Työnhakukoulutus

Talkkarikoulutukset kesällä 2014:

5.8. ATK-koulutus

8.8. Asiakaspalvelupalvelukoulutus

21.8. Tulityökoulutus

26.8. Työturvallisuuskoulutus

Tehtävämuutoksia Talkkariprojektissa:

Sanna Joronen aloittaa projektipäällikkönä 1.10. mutta hoitaa tehtävää jo nyt. Mika Purola jatkoi uravalmennusta omassa yrityksessään 4.9. alkaen. Marianne Vilanderin tehtäväkenttä projektiassistenttina laajenee talouden hoidossa laajenee 1.9. Päivi Oreston työsuhde päättyy 30.9 ja hän on 15.9. alkaen ylituntivapailla työsuhteen loppuun asti. George Grönlund toimii ohjaajana ja hoitaa työnjohtajana edelleen yhteydenpitoa kentällä yhdistyksiin.

Yhdistysyhteistyö: Viimekertaisessa työnjohdon tapaamisessa 28.8. 2014 keskusteltiin mm. ELYn ja TE-toimiston pelisäännöistä haasteellisessa taloustilanteessa. Yhdistyksille on mennyt muistio. Jos et ole saanut, pyydä Sannalta.

Olemme KESÄLOMA-ajassa 2.6.-31.8. Toimiston päivystysajat vaihtelevat. Soita ennen tuloasi. Päivystämme toimistolla heinäkuussa tiistaisin 15-17.

Mika Purola siirtyi projektipäällikön tehtäviin 2.6.alkaen. Päivi O. keskittyy kuntayhteistyöhön ja hankkeen vaikuttavuuteen.

REKRY-tilaisuus 20.5. TE-toimiston tiloissa Linnankatu 52. jossa paikalla George ja Marianne.

Hankkeen lehdistötilaisuus 20.5 klo 10-11. YLEn juttu tilaisuudesta on osoitteessa:

http://yle.fi/uutiset/tyottomat_talkkareiksi__perinteisen_ammatin_uskotaan_tyollistavan_hyvin/7252502
Mika Purola aloitti 12.5.2014 uravalmentajana ja hän toimii projektipäällikön sijaisena. Sanna Joronen aloittaa 26.5. ohjaajana. Päivi Suvanto jatkaa hankkeen kouluttajana oman yrityksensä kautta.

Loimaan Lehti kirjoitti meistä launtaina 10.5. Haluamme tukea myös Saviseudulla kotona asumista ja tarjota työtä talkkareiksi haluaville pitkään työttömä olleille henkilöille.

Talkkarien koulutuspäivä on torstaina 24.4. klo 9-15 Sinapissa.

Ensimmäiset talkkarit aloittivat työnsä säätiön palkkalistoilla 1.3. alkaen ja siirtyvät työhön omakotiyhdistysten alueille.

INFO hankkeen alkamisesta tiistaina 4.2.klo 18.00-19.00 TPK:lla Rauhankatu 16 B. Tervetuloa talkkariyhdistykset!